|
Tukkilaissanasto:
Pirkka-Hämeen Jätkäperinne ry:n esityksissä
käytettävää sanastoa ja niiden selitykset: "Millä keinoin puu ennen kulki
metsästä tehtaalle?"
Epilän
voitot
Tamperella Epilän Nahkatehdas valmisti nahkarukkasia, jotka tietysti
kuuluivat jätkän perusvarustukseen.
Haritusrauta, Kissa,
Satiainen
Pokasahan ja justeerin teroituksessa käytettyjä apuvälineitä
Höylähammasjusteeri
Pohjois-Amerikassa kehitetty justeerimalli, jossa on erikoinen hammastus.
Sahaavat hampaat toimivat pienen höylän tavoin ja sahanpurun sijasta syntyy
pientä lastua. Se on vaativa teroitettava, mutta oikein teroitettu saha on
todella tehokas. Suomeen sahamalli tuotiin 1920-luvulla, mutta teroituksen
tietotaito ei ehtinyt heti mukaan, ja tavallinen kolmiohammasjusteeri jäikin
täällä yleisimmäksi kaatosahaksi.
Keksi,
hakavarsi
Uittojätkän perustyökalu, jolla ohjaillaan tukkejä virrassa, mutta käy melan
korvikkeena myös veneen liikuttelussa ja sestomisessa. Se tehdään
nelimetrisestä kuusennäreestä aivan kuten närelenkkikin. Tyvipää veistetään
ensin kirvellä teräväksi, jotta siihen voidaan pujottaa sepän raudasta
takoma kaksihaarainen piikki. Latva väännetään käsivoimin solmuksi, jolla on
kaksi päätarkoitusta: työturvallisuus, jos vahingossa sattuu tönäisemään
hakavarrella kaveria kylkeen ja toiseksi varsi ei niin helposti karkaa läpi
käsien. Uuden jätkän saapuessa savotalle ensimmäinen työnäyte pomolle olikin
usein juuri keksin teko, toinen oli tukilla sestominen.
Keluvene
Erityisesti uittoa varten suunniteltu soutuvene, jonka keskellä oli käsin
tapeilla tai veivillä pyöritettävä vinssi. Se olikin uitossa varsinainen
monitoimityöväline, sillä voitiin mm. hoidella pienten puuerien siirtoja.
Tyypillinen keluvene oli musta, sillä se piti usein tervata.
Lintulenkki,
kapulalenkki, Iijoen lenkki
Irtouiton loppuvaiheissa närelenkin korvaajaksi alettiin valmistaa
kettinginpätkiä, joilla puomit voitiin kiinnittää toisiinsa paljon
nopeammin. Kettingin toiseen päähän laitettiin pyöreä tai soikea rautalenkki
ja sen läpi voitiin pujottaa toisessa päässä oleva rautakapula. Tavallinen
suora kapula saattoi uiton aikana kuitenkin irrota omia aikojaan. Useita eri
malleja kokeiltiin, kunnes linnunmuotoinen kapula todettiin
luotettavimmaksi.
Parkkuu,
kuorinta
1900-luvun puoliväliin saakka paperin raaka-aineeksi menevät pöllit eli
propsit parkattiin, ts. kuorittiin metsässä tai rannassa miesvoimin. Propsi
nostettiin kuorimapukille, joita oli useita eri malleja. Kerrotaan, että
pukin mallista saattoi jopa päätellä, oliko uusi savotalle tullut mies
demari, kommari, vai maalaisliiton miehiä. Työvälineenä oli kaksin käsin
pidettävä kuorimarauta, jolle oli monia muitakin nimiä. Usein myös tukkipuut
kuorittiin metsässä, työvälineenä petkele.
Pillnääsin
seiska
Pokasahan ja kirveen eri muodoissaan tuntevat kaikki, mutta mikä onkaan
pillnääsin seiska? Se on kapea- ja pitkälapainen kirves, jonka terä on
sivusta katsoen seiskan muotoinen. Kun kairaa ei vielä ollut, sillä
hakattiin tarvittaessa reikä tukkiin ensin toiselta, sitten vastakkaiselta
puolelta. Jätkän piti jo kuivalla maalla nähdä, kuinka päin tukki vedessä
ui, sillä reiän piti olla pystysuorassa. Närelenkin solmun piti olla
vedenpinnan yläpuolella, jotta se ei särkynyt kiviin
Pollari
Uittoväylän kiinteä tukipiste, johon mm. väylää rajaavat puomit, pysäköity
lautta tai nipputooki (jono) kiinnitettiin. Pollari rakennettiin
junttaamalla pohjaan pystyyn usean tukin ryväs, josta vedenpinnan
yläpuolelle jäi metrin-pari korkea osuus. Virtaavassa vedessä ne olivat myös
tärkeitä ankkuripaikkoja.
Ponttoo
Tukkilautan eteen valjastettava hinausyksikkö. Keluveneellä vietiin
menosuunnassa 250-300 metriä köyttä, jonka päässä oleva ankkuri heitettiin
pohjaan. Köyden toinen pää oli kiinni ponttoon keskellä kier-rettävässä
rummussa, joka oli nimeltään vorokki. Pientä pyrästä hinattiin perinteisesti
kiertämällä vorokkia pitkällä aisalla miesvoimin. Suuria lauttoja varten
tarvittiin isompi ponttoo ja hevoskierrolla pyöritettävä vorokki. Ponttoolle
saatettiin rakentaa hevoselle oma talli, jätkille nukkumasijat ja nurkalle
kivistä nuo-tiopaikka kahvitulia varten - "on lautalla pienoinen kahvila"
-laulunpätkä tarkoitti juuri tällaista!
Puomiletka,
-litka
Puomilitka saadaan, kun useita tukkeja sidotaan päistään yhteen isoksi
ketjuksi. Tällä voitiin rajata irtotukit esim. järven lahteen varastoon tai
erottaa uittoväylä soveliaimpaan paikkaan virrassa. Sillä estettiin tukkeja
jäämästä pyörimään paikallaan ns. akanvirrassa.
Otva,
otvitus
Jotta uitettava puutavara ei tarttuisi joessa
tai puroissa ja vallankaan koskipaikoissa kiviin, mutkiin jne., suojattiin
niitä toinen pää rannalle vedetyillä tai esim. rautalangalla yläpäästään
kiinnitetyillä tukeilla, joita nimitettiin nyt otviksi. Lisäksi oli paljon
muitakin uittoa helpottavia kiinteitä tai tilapäisiä rakennelmia.
Puomijuoksu ja sumajuoksu
Tukkilaiskisoissa suosittuja kilpailulajeja,
mutta niiden taito oli uitossa usein tuiki tarpeen. Puomijuoksu vaatii hyvää
tasapainoa, sumajuoksu vielä enemmän vikkeliä jalkoja.
Puomirinki
Puomirinki piti rakentaa, kun tukit oli saatu virrasta järven rantaan ja
lähdettiin ylittämään järvenselkää. Suurilla järvillä puomirinki oli kuin
valtaisa helminauha, jossa närelenkeillä sidottuna saattoi olla 100 kpl 6-10
metriä pitkiä tukkeja. Puomiringin sisään mahtui 8000-10000 tukkia ja
tukkilautta oli valmis hinattavaksi. Pieni tukkilautta oli nimeltään pyräs.
Puomit sidottiin närelenkeillä keväisin kylmässä vedessä seisten. Närelenkin
sitominen oli pomojen luottomiesten hommia: eihän tarvinnut kuin yhden
lenkin pettää, niin 10 000 tukkia saattoi levitä ympäri järven!
Rullaus
Tukkilaiskisojen suosituimpia kilpailulajeja. Siinä tukki pannaan pyörimään
jalkojen alla. Kilpailuna se on jännittävä, parittain käytävä pudotuskisa,
jossa viimeisenä tukilla pysyvä voittaa.
Sesta, uittokanki, sestominen
Tukevasta uittokangesta kehiteltiin sesta, joka on kapealapainen,
pitkävartinen mela. Sesta yleistyi keksin korvikkeeksi tukkilaiskisojen
suositussa kilpailulajissa, sestomisessa. Siinä mies seisoo tukilla ja
"meloo" eteenpäin sestalla. Työtilanteessa sestana oli kuitenkin keksi.
Kerrotaan, että uitossa vasta-alkajalta meni yleensä yksi kesä, ennen kuin
hän oppi seisomaan tukilla ja toinen kesä, ennen kuin sai sen kulkemaan
sinne mihin halusi.
Sestominen eli tukilla ajo oli uittojätkän perustaitoja. Irtotukkeja
virrassa uitettaessa jokin puu saattoi jäädä poikittain kiven taa ja
hetkessä koko uitto ruuhkautui sumaksi. Veneitä ei ollut joka lähtöön, joten
ainut konsti usein oli, että jätkä hyppäsi keksi kädessä tukille ja ajoi
sestomalla paikkaan, josta suma oli kiinni. Kokenut jätkä saattoi muutamalla
otteella saada suman laukaistua, jos ehti paikan päälle ajoissa. Suman purku
oli uiton vaarallisimpia töitä, poispääsyssä tarvittiin paitsi taitoa, usein
myös tuuria. Nykypäivän työelämään saakka on säilynyt sanonta: "suma seisoo
ja miehet vaan makaa!"
Susikko
Närelenkistä tulee susikko kun sillä on sidottu kaksi puomia päistään
yhteen.
Tikli,
tikkeli, Korhosen korvalaput
Lyhyt kettinginpätkä, jonka molemmissa päissä oli terävä piikki. Sen saattoi
kirveen hamaralla lyödä tukin päähän ja näin voitiin tilapäissiirtoja varten
kiinnittää useampiakin tukkeja nopeasti yhteen.
Varppaus
Tukkilautan hinausta ponttoon avulla yli järven kutsuttiin varppaukseksi.
Varppaus voitiin tehdä myös tappikelulla tai veivattavalla vinssillä
varustetun soutuveneen ja moottorikäyttöisellä vinssillä varustetun
moottoriveneen avulla. Vanhojen uittojätkien kertomuksissa varppaus oli
suorastaan taidetta. Keluveneitä taiten käyttäen esim. tukkilautta saatiin
vedettyä soikeaksi niin, että se voitiin puomirinkiä rikkomatta ujuttaa läpi
salmien ja muiden kapeikkojen.
Edellä
kuvattu sanasto ja tarinat ovat peräisin osaksi Längelmäveden vesistön
uitoista, joita Olli ja Risto Lehto tekivät leipätyönään 1950-60-luvuilla.
Uitettavan puun määränpää oli Valkeakosken tehtailla. Osa taas on peräisin
Martti Eroselta, joka oli Pohjois-Karjalassa Lieksanjoella tukkilaisena
samoihin aikoihin. Yksityiskohtaisen ja kattavan kuvauksen perinteisen uiton
menetelmistä ja sanastosta saa esim. uittoneuvos Elias J. Purhosen kirjasta
Hivakka
eli selonteko uitosta ja sen terminologiasta
(kust. Suomen Uittoperinneyhdistys ry). |